Noh, meidän puolella ainakin näyttäisi raumalaiset vievän jumbosijat, jos ennusmerkit näyttää pitävän paikkansa. Jääkö Trauma nyt suosiolla ottamaan ykkösdraftin ja kehityksen kautta (kolmosen) tulisi sitten uudestaan kakkoseen vai kituutellaanko vielä kausi/kaksi täällä viime hetken karsintaostoksilla? Norsut näyttäisi uusilla myynneillään suosivan jälleenrakennusta.
Ennusteet pohjasta tuli jo, joten siirrytään vaikkapa kärkiosastolle, jossa ovat pirut sekä falku, jotka näyttävät taistelevan kotiedusta loppuun saakka. Tosin falkulla ei näytä olevan oikein kiinnostusta sarjan ykkössijaan, kun antoi ilmaisen voiton viime kierroksella.
Seuraavaan, eli taisteluun viimeisistä pleijeripaikoista ja karsintapaikoista näyttäisi olevan se kaikista tasaisin. 3s are us, mitä pidemmälle kausi menee niin sitä haastavammalta peli näyttäisi kääntyvän heillä. Ikäjakauma on melkoisen eläkepitoinen, joten jokainen harkkapäivitys vaikuttaa olevan enemmän uhka kuin mahdollisuus. Esat jatkaa pelejä treenit edellä ja sen takia omien laskujen mukaan tullut 1-2 tappiota sarjassa jo.
Oman näkemyksen mukaan kolmoset tippuvat kauden mittaan hienosta alusta huolimatta karsintapaikalle taitodroppien myötä, ellei sitten käsi käy kirstulla. Kun taas Esat sekä Myllyhaka nousevat taisteluun pleijeripaikasta.
Toisella puolella taasen :
Petrooli näyttäisi olevan myymässä muutamaa ukkoa pois, jatkaen kuitenkin +700k viikkopalkoilla. Siellä on paljon rahaa säästössä vai alkaako jo pohja häämöttämään ja muutamia palasis joudutaan myymään, että ei mennä viikkopalkoissa liian paljon miinukselle?
Eagles näyttäisi olevan melko varma kakkonen jo tässä vaiheessa, tosin kaksi peliä falkua vastaan yällä viikolla voi tasottaa tilannetta. Sijoilla 3-6 on aivan kaikki auki, toivottavasti tilanne pysyisi mahdollisimman pitkään näin jännittävänä, että voitto sinne/tänne liikuttaa tilannetta erittäin paljon. Jos cup ei sotke niin näkisin että joukkuert aikalailla pysyvät näillä sijoituksilla.