BuzzerBeater Forums

BB Suomi > U21 Asiaa III

U21 Asiaa III

Set priority
Show messages by
From: Lappa

This Post:
55
293816.470 in reply to 293816.468
Date: 8/19/2025 3:48:12 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
Suomi 120-90 Skotlanti (80851)

Puolivälin krouvi ollaan juuri ylitetty kun kauden viidennessä ottelussa vastaan asettui Skotlanti. Lähtökohdat olivat kohtuu selkeät, eli korieroa täytyi parannella tässä ottelussa. Saimme myös taas uuden maajoukkuedebytantin kun vihdoinkin pelikuntonsa löytänyt Ville Hovilainen (Maikkulan Basketball) pääsi pukemaan illan otteluun. Taktiikoiden osalta Skotlanti lähti mielenkiintoisesti pelaamaan neljällä takurilla 1-3-1 paikkaa meidän RnG:ia vastaan eli hyvin onnistunut taktiikkavalinta vastustajalta, mutta suurempia ongelmia ei silti pitäisi tulla.

Ottelu lähti meiltä todella heikosti käyntiin. Hyökkäys toimi ihan kohtuullisesti, mutta puolustus oli suorastaan karmeaa. Erityisesti Skotlanti pääsi iskemään PF paikalta meidän miespuolustusta vastaan ja piti pelin tiukkana koko ensimmäisen erän. Toisessa erässä tervanjuonti jatkui, mutta onnesi hieman kevyempänä. Saimme toisen erän alkuun pientä eroa, mutta vähän samanlaista nihkeää vääntöä jatkui molemmissa päissä kenttää. Viimeiselle parille minuutille saimme sentään hieman ryhtiä pelaamiseen ja ero saatiin venytettyä 10 pisteeseen ennen puoliaikaa. Hyvin heikko puolisko joka tapauksessa ja toiselle puoliajalle jäi paljon parantamisen varaa.

Toinen puoliaika lähtikin sitten jo paljon paremmin liikkeelle. Pakki alkoi pitämään paremmin ja hyökkäys toimi suunnitelmien mukaisesti. Meidän kannalta todella hyvä ja tehokas erä, joskin ihan viimeisillä minuuteilla Skotlanti pääsi hieman puoli huolimattomasti pienentämään eroa hieman. Viimeiseen erään lähdettiin kuitenkin taas roskaminuuteilla ja turvallisessa 25 pisteen johdossa. Viimeinen erä meni taas meiltä penkkikavereiden pelatessa, mutta tekemisessä oli onneksi ryhtiä kuten pitääkin. Saimme lopussa vielä hieman kasvatettua eroa ja lukemat 120-90 (+30) olivat ihan kohtuullinen suoritus. Ei nyt ihan päästy tavoitteisiin, mutta tärkeää korieroa kuitenkin jatkon kannalta.

Suomen joukkueen plussat ja miinukset
+++ Roger Håkansson (Hyökkäystehojen osalta erinomainen suoritus. 23 pistettä vain 13 pelitilanneheitolla (10/13) ja kaupan päälle 3 syöttöä ja 2 blokkia.)
++ Mikko Torkkeli (Erinomainen suoritus pelinrakentajan paikalta. Heittoprosentit hyvällä tasolla (5/8), kolmoset 2/2 ja päälle vielä 9 syöttöä.)
+ Jari Vallius (Ei mitenkään tajuntaa räjäyttävä esitys 8 levypallolla ja 1 blokilla 19 minuuttiin, mutta pelasi juuri sitä roolia kun pyydettiin eikä ottanut kuin 2 heittoa. Puolustuspäässä hyviä esityksiä silloin kun laitettiin kentälle.)
- Antti Sadinkangas (Hieman anonyymi esitys penkiltä eikä oikein saanut tehojakaan aikaan. Vapariviivalle pääsi toki ihan hyvin (5/6) ja 11 levypalloa oli hyvät tilastot, mutta pakkipäässä Skotlannin MacMaster tuotti vaikeuksia.)
-- Mikko Nousiainen (Standardit ovat Mikolla niin kovat, että 7/15 heitot ja 17 pistettä on iso pettymys. Lisäksi 3 menetystä oli sellaista, mihin ei ole totuttu, mutta ei nyt mikään heikko esitys kuitenkaan.)
--- Puolustuspeli kokonaisuutena (Ei tosiaan lähdetä nyt keksimällä keksimään tähän pelaajia, vaan todetaan koko puolustus kokonaisuudessa epäonnistuneeksi. Tähän pitää saada parannusta tuleviin peleihin.)

From: Lappa

This Post:
22
293816.471 in reply to 293816.469
Date: 8/19/2025 5:14:50 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
5. kierroksen nosto

Georgia 95-85 Andorra

Ei nyt varsinaisesti nähty suurempia yllätyksiä, mutta ehkä Georgian voitto Andorrasta vieraskentällä menee kuitenkin tähän kategoriaan. Georgia käytti toki intoa ja pystyi ratkaisemaan ottelun vahvalla kolmannella jaksolla. Erityisesti levypallot ratkaisivat ottelun lopulta Georgialle (51-39), sillä heittoprosentit menivät aika tasan kokonaisuudessaan.

Tällä kierroksella myös kaksi joukkuetta putosi puhtaan pelin -klubista kun Kolumbia kärsi tappion Romanialle ja Sveitsi taipui Kreikan käsittelyssä. Näin ollen 12 joukkuetta jatkaa puhtaalla pelillä ja meidän sijoitus on nyt 11. Kaiken järjen mukaan enää 1-2 joukkuetta saattaa ottaa tappioita tästä kärkiryhmästä, eli korieron ja tuurin merkitys jatkopeleissä tulee ratkaisemaan paljon.

Seuraava ottelu: Andorra (3-2)

U21 tasolla erinomaista työtä tehnyt manageri LA-Gerard on johtanut Andorran paljon kovempiin suorituksiin kun maan koko antaa ymmärtää, mutta tämän kauden otteluohjelmassa on kyllä osunut todellinen Musta Pekka käteen. Andorran jatkopaikan kannalta todennäköisesti tarvitaan viimeisistä otteluista 2 voittoa vähintään, mutta otteluohjelma ei ole mitenkään helppo (Suomi, Slovakia, Meksiko). Andorralla ei ehkä ole nyt tälle kaudelle mitään super kovaa ikäluokkaa, mutta muutamia vaarallisia pelaajia kuitenkin, joiden kanssa joutuu olemaa tarkkana.

Seuraa heitä

Emili Bargués, PG: Syöttötaitoinen pelintekijä on Utopian nelosdivarissa pelannut 10,2 syötön keskiarvolla ja esittänyt pelintekotaitojaan myös maajoukkueessa. Viime viikolla oli tosin täysin rapakunnossa, joten ehtiikö täyteen iskuun ensi maanantaiksi?

Carles Pomanyons, SG: Heittotaitoinen takamies on esittänyt maajoukkueessa erinomaisia otteita ja pelikunnossa ollessaan joukkueen hyökkäyksen sielu. Nations of Europen kakkosdivarissa pelannut 15 pisteen keskiarvolla ja upottanut kolmoset hyvällä 39,5% tarkkuudella.

From: Lappa

This Post:
66
293816.472 in reply to 293816.470
Date: 8/26/2025 3:28:34 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
Andorra 56-102 Suomi (80891)

Kausi alkaa lähestyä huipennustaan kun kauden kuudennessa ottelussa vastaan asettui Andorra. Tämä oli ehkä alun perin yksi niitä jännittävimpiä pelejä, koska Andorra on viime vuosina kunnostautunut kokoaan kovempana U21 maajoukkueena. Lähtökohdat olivat kuitenkin Andorralle hyvin epäsuotuisat, sillä heidän avainpelaajat kärsivät loukkaantumisista ja heikoista pelikunnoista. Näin ollen meillä oli hyvin selkeä tavoite lähteä vain hakemaan selvää voittoa ja mielellään parempaa korieroa.

Ottelun taktiikkavalinnaksi muodostui meillä Syötä ja liiku sekä 3-2 paikka. Andorra lähti samanlaisilla taktiikoilla, mutta lähti myös arvaamaan meille korille ajelua. Taktiikka valinta siis oikein nappiin ja pieni varovainen jutipumppu tuli jo tässä kohtaa. Ottelu lähti meiltä oikein hyvin käyntiin ja erityisesti hyökkäyspäässä olimme todella teräviä heti alusta asti. Myös pakkipää toimi nyt ensimmäistä kertaa sillä tasolla kun pitää eikä Andorra päässyt oikein mihinkään. Ensimmäiselle tauolle lähdettiinkin meidän reilussa 16-34 johdossa. Toisen erän teema olikin pitää Andorra kaukana poissa iskuetäisyydeltä ja tässä onnistuttiin hienosti kun myös meidän kakkosmiehistö sai lyötyä tehoja taululle tasaiseen tahtiin. Puoliajalle lähdettiin lopulta hyvin turvallisessa 34 pisteen johdossa (25-59) kun puolustuspäätä terävöitettiin vielä entisestään.

Toinen puoliaika menikin sitten lopulta aikalailla pelailuksi, eli tästä ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Hyökkäys toimi edelleen mallikkaasti ja saimme vain lisättyä johtoa hitaasti mutta varmasti, eikä Andorran kiristä ollut tietoakaan. Viimeiseen erään tosin hieman nostettiin jalkaa pois kaasulta eikä maaginen +50 raja lopulta rikkoutunut, mutta lopputulos 56-102 (+46) oli erinomainen. Erityisesti puolustuspään tekemiseen olen erittäin tyytyväinen kokonaisuudessaan.

Suomen joukkueen plussat ja miinukset
+++ Teemu Korlin (Erinomainen ja tehokas esitys kaikilta osin. 17 pistettä vain 8 pelitilanneheitolla ja päälle 3 levypalloa, 3 syöttöä, blokki ja erinomainen arvosana 16,5.)
++ Risto Nylund (Nylund pääsi avaukseen kun pelattiin ensimmäistä kertaa 3-2 paikkaa ja kiitti vastuusta 12 levypallolla, 3 riistolla ja 6 blokilla. Puolustuspäässä siis herra ja hidalgo. Ainoa syy miksi jäi kahteen plussaan oli 5 virhettä, mutta muuten erinomainen esitys.)
+ Roger Håkansson (Toi jälleen tehoja penkiltä ja vastasi 22 pisteellä joukkueen parhaasta tilastosta. Kolmoset upposivat myös oikein mallikkaasti (4/6) ja päälle vielä yksi syöttö.)
- Mikko Nousiainen (Taas hieman hankalampi peli meidän ykköstähdeltä. Oli kyllä puolustuspäässä aivan eläin keräten samalla 7 levypalloa, mutta heittotarkkuus (4/13) oli suorastaan luokaton.
-- Vikke Idman (Idmanilta odotin dominointia penkiltä, mutta vähän jäi piippuun. Samoin heittoprosentit (3/9) jättivät paljon toivomisen varaa.)
--- Jarno Kotajärvi (Kotajärvi on ollut yksi kovimmista yllätyksistä tälle kaudelle, mutta nyt tuli kyllä kunnon ohipeli. Joukkueen heikoin +/- tilasto +13 ja huonot heittoprosentit (3/10) olivat aika heikkoa suorittamista, mutta toki tässä pelissä joukkueen standardit olivat myös poikkeuksellisen korkeat.)

From: Lappa

This Post:
33
293816.473 in reply to 293816.471
Date: 8/26/2025 4:32:06 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
6. kierroksen nosto

Kroatia 70-65 Chile

Ottelu oli molempien joukkueiden kannalta hyvin tärkeä, sillä Kroatia halusi pitää voittotilastonsa puhtaana ja Chile oli vaarassa lipsua kokonaan pois jatkopaikalta mikäli tilastoihin kirjattaisiin neljäs tappio. Chile aloitti ottelun vahvasti ja erityisesti puolustuspäässä pelasi hyvin vahvasti. Pelin edetessä Kroatia sai kuitenkin pelistä paremmin kiinni, mutta lähti silti yhden pisteen tappioasemassa viimeiselle neljännekselle. Ottelu pysyikin hyvin tiukkana ihan viimeiselle minuutille asti, mutta lopulta Chilen pieni sulaminen ratkaisi voiton Kroatialle ja Chilen jatkohaaveet muuttuivat hyvinkin ohkaisiksi.

Puhtaan pelin ryhmässä jatkaa tämän viikon jälkeenkin 12 joukkuetta, mutta meidän sijoitus nousi kuitenkin korieron myötä pykälän sijalle 10. Lopuista otteluista pitäisi odottaa hyvinkin selkeitä voittoja, mutta ehkä realistista on odottaa korkeintaan sijaa 8 vaikka hyvin tehoja saataisiinkin aikaan viimeisellä kahdella kierroksella.

Seuraava ottelu: Malesia (1-5)

Venezuelalaisen managerin komennuksessa pelannut Malesia ei ole nauttinut kovaa suosiota Malesian BB yhteisössä eivätkä tuloksetkaan oikein mairittele. Joukkue avasi kauden yllätysvoitolla Meksikosta lukemin 100-98, mutta sen jälkeen alamäki on ollut kiihtyvä kun joukkue on kärsinyt tappiot Venäjälle, Bahamalle, Slovakialle, Maltalle sekä Iranille. Kotiedun ja aikaeronkaan ei pitäisi siis aiheuttaa meille minkäänlaisia ongelmia, vaan korieron parantaminen on ainoa tavoite. Materiaalin osalta Malesialla on meistä selvästi jäljessä, mutta pari ihan mielenkiintoista pelaajaa kuitenkin löytyy, jotka saattavat vaikeuttaa pelaamistamme. Syvyyttä ei kuitenkaan riitä oikein edes sinne avaukseen, saati penkille, eli meidän pitäisi kyllä laadun ja laajuuden osalta olla ylivoimaisia ennakkosuosikkeja.

Seuraa heitä

Bobby Robert, PG/SG: Kiinan kolmosdivarissa pelaava takamies, jolla on hyvin monipuolista osaamista hyökkäyspäässä. Heittoprosentit (50,7% FG ja 41,8% 3PT) ovat oikein erinomaiset ja myös syöttötilastoissa (9,2) löytyy komeita lukemia. Haasteita on kuitenkin puolustuspäässä, eli sen suhteen on tärkeää saada Bobby väsytettyä omissa.

Sang Xinjiang, C Utopian nelosdivarissa pelaava Sang on hyvin klassinen korivahti, joka on tunnettu malesialaisissa piireissä komeista blokeistaan. Hyökkäysosaamista ei juurikaan ole, mutta tuo myös tärkeää levypallovoimaa joukkueen etukentälle.

From: Lappa

This Post:
55
293816.474 in reply to 293816.472
Date: 9/2/2025 3:19:46 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
Suomi 99-48 Malesia (80933)

Alkusarjan pelit lähestyvät loppua ja viimeistä vierasottelua viedään ennen jatkopelejä. Ennakkoasetelmat olivat meille hyvin selkeät eli mitä isompi koriero sen parempi. Itselleni laitoin sellaisen +50 voiton tavoitteeksi ja tätä lähdettiin hakemaan RnG:llä ja 3-2 paikalla. Malesialla oli myös hieman ongelmia pelikuntojen kanssa, eli tavoitteeseen oli kaikki edellytykset.

Ottelu alkoi meidän kannalta erinomaisesti ja erityisesti pakkipään suorituksen nostivat pienen virneen allekirjoittaneen kasvoille. Hyökkäystehojen kanssa oli hieman enemmän haasteita, mutta joukkue teki kuitenkin mukiinmenevät 21 pistettä ensimmäiseen erään. Selkeä johto siis lukemin 21-7 ja peli oli voiton kannalta taputeltu. Toisessa erässä saimme hieman enemmän koneita vielä käyntiin ja myös kakkosviisikko sai mukavasti tehoja aikaan. Puoliajalle saimme lopulta mukavan 30 pisteen johdon lukemin 48-18.

Toisella puoliajalla homma jatkui aika samanlaisena. Malesia pidettiin hyvin pitkään lähes nollilla tehojen puolesta, joskin oma hyökkäyspelikin meni hieman vaikeaksi jostain syystä. Viimeisessä erässä sitten saatiin kunnolla hanat auki ja ensimmäisen kerran ylitimme 30 pisteen rajan erän aikana. Kuten ehkä tekstistä huomaa, kovin paljoa tästä pelistä ei jäänyt kerrottavaa, mutta 48 annettua pistettä lämmittää tietenkin mieltä. Viimeisen sekunnin vapareilla saimme myös kirittyä korieron lukemiin +51 eli tavoitteeseen päästiin rimaa hipoen.

Suomen joukkueen plussat ja miinukset
+++ Antti Sadinkangas (Antti ei ehkä pisteiden kanssa päässyt mihinkään kolmen tähden klubiin oikeuttaviin tuloksiin, mutta 23 levypalloa ja 3 blokkia vain 27 minuuttiin oli aivan hävytön tilasto, jolla päästiin jaetulle 9. sijalle Suomen U21 ottelutilastoissa).
++ Mikko Nousiainen (Vihdoinkin paluu arkeen ja vahva esitys. Joukkueen paras pistesaldo (21) vain 26 minuuttiin ja päälle, 2 syöttöä, blokki ja 4 levypalloa.)
+ Jari Vallius (Hyökkäyksen osalta aika tasapaksu peli, joten nostetaan puolustuksen expertit esiin. Valliukselle viime viikon kuntokuurin jälkeen erinomaiset 9 levypalloa, 3 syöttöä, 6 blokkia ja 1 riisto. Kävipä vielä painamassa yhden kolmosenkin sisään ja keräsi tilaston +40 eli oikein erinomainen peli.
- Vikke Idman (Odotuksen olivat kovat aloittavalle pointille, mutta heitto ei osunut kyllä yhtään (5/15). Hyvät 6 syöttöä kuitenkin ja puolustuspäässä homma pelasi erinomaisesti.)
-- Jarno Kotajärvi (Jarno pääsi roskaminuuteille kentälle, mutta ei tuoreilla jaloilla pystynyt tuomaan oikein mitään. Heitot 1/6 ja vain 2 pistettä, mutta sentään 2 syöttöä kaupan päälle.)
--- Roger Håkansson (Vähän vaikeampi ottelu heittojen suhteen, jossa näkyi erityisesti kylmä käsi kolmosviivalta (0/5). Päälle vielä 5 virhettä, eli oli kyllä monessa mukana, mutta ehkä liian vähän hyvässä.)

From: Lappa

This Post:
11
293816.475 in reply to 293816.473
Date: 9/2/2025 4:23:54 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
7. Kierroksen nosto

Koska kierroksella nähtiin kaksi pientä yllätystä ja puhtaan pelin rikkoutumista, nostetaan poikkeuksellisesti kaksi ottelua tikun nokkaan.

Viro 53-68 Portugali

Viro lähti vaikeaan vieraspeliin Portugalia vatsaan, mutta mielestäni kuitenkin ennakkosuosikkina. Ehkä hieman erikoinen taktiikkavalinta (Princeton) Portugalin 3-2 paikkaa vastaan ei kuitenkaan ottanut missään vaiheessa oikein tuulta alleen vaan Portugali otti pelin haltuunsa ensimmäisellä puoliskolla eikä Viro päässyt missään vaiheessa edes iskuetäisyydelle. Iso voitto myös Portugalille, joka piti näin ollen voittosuhteensa puhtaana ja pääsee suurella todennäköisyydellä jatkopeleihin ilman tappioita.

Puola 69-81 Tshekki

Puola on paperilla yksi turnauksen kovimmista joukkueista ja sai vastaansa vahva keskikastin joukkueen Tshekin. Puola aloitti hyvin vahvasti ja keräsi mukavan tuntuisen 11 pisteen johdon puoliaikaan mennessä. Kolmannessa erässä tapahtui kuitenkin jotain ja Puolan hyökkäystehot tyrehtyivät täysin. Vain 6 pistettä koko neljänneksen aikana, johon sisältyi 7,5 minuutin jakso, jonka aikana Puola teki vaivaisen yhden pisteen. Viimeisessä erässä Puola sai vielä kirin aikaan ja pääsi pisteen johtoon kun ottelua oli jäljellä 4 minuuttia. Sen jälkeen Tshekki laittoi kuitenkin vielä turbovaihteen käyntiin otti lopulta selkeähkön 12 pisteen voiton. Hyvin tärkeä voitto Tshekille, sillä tappiolla se olisi ollut vaarassa jopa pudota jatkopeleistä.

Seuraava ottelu: Costa Rica (2-5)

Costa Rican managerina pyörii ns. alkuperäisjäsen, eli jo 3.kaudesta alkaen BB:ssä vaikuttanut Big Bose, jonka joukkue pelaa tällä hetkellä Italian nelosdivarissa. Mielenkiintoisesti joukkue ei ole koskaan pelannut 3.divaria ylempänä, eli pitkä kokemus ahtojääsarjoista löytyy.

Mitä tulee itse joukkueeseen, niin materiaali ei kovin paljoa herätä hurraa huutoja, vaikka kaksi voittoa Tanskasta ja Intiasta löytyykin tilastoista. Tosin Costa Rica taisi viime peliin Intiaa vastaan lähteä hakemaan voittoa höyryllä, eli ottelu voi saada aika rumatkin suuntaviivat samalla kun materiaali on selvästi meitä heikompi. Paperilla tosiaan Costa Rica on alkusarjan heikoin joukkue meidän otteluohjelmassa ja taas lähdetään hakemaan vähintään +50 pisteen voittoa.

Seuraa heitä

Estanislao Godínez (PG/SG): Utopian nelosdivarissa Godínez on takonut ihan mukiin meneviä tehoja, mutta ei Costa Rican palkkakunkkunakaan ole mikään sateentekijä. Heikompia joukkueita vastaan on osunut kuitenkin erinomaisesti, eli paljon on hänen heittopäivästään kiinni.

Esteban Moreno (SF): Ranskan nelosdivarissa pelaava erittäin potentiaalinen takamies/laituri, joka on Costa Rican avainpelaajia. Taivas rajana myös aikuisten maajoukkueeseen ja pelannut välillä maajoukkueessa täysiä 48 minuutin pelejä. Hyvä levypallopelaaja ja heittäjä, mutta toki maajoukkueessa intoa ja itseluottamusta on hieman enemmän kun osaamista.

From: Lappa

This Post:
33
293816.476 in reply to 293816.474
Date: 9/10/2025 3:46:32 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
Costa Rica 57-121 Suomi (80984)

Alkusarjan viimeinen peli pelattiin paperilla heikointa vastustajaa, eli Costa Ricaa vastaan. Olimme siis paperilla suorastaan ylivoiman joukkue ja kun vielä pelikunnotkin osuivat hyvin nappiin, nostin viime viikolla asetetun +50 tavoitteen +60 eli melkoiseen ylikävelyyn. Costa Rica lähti otteluun höyryämään ilman huolta huomisesta ja arvasi vielä niin fokuksen kun nopeuden väärin.

Ensimmäinen erä lähti kuitenkin todella tahmeasti käyntiin. Hyökkäys ei oikein toiminut eikä etenkään puolustus. Kävimme erän lopulla jopa hetkellisesti tappiolla, mutta lopulta ensimmäiselle lyhyelle tauolle lähdettiin lukemissa 23-25. Tauolla ei kuitenkaan kuulunut juurikaan kannatushuutoja, vaan lähinnä Suomen valmentaja Lauri Kuovin "palautekeskustelu", jonka jälkeen avausviisikko palasi parketille korvat punaisina ja puolikuuroina. Samalla myös peliesityksen paranivat ja toisessa erässä saimmekin sitten vihdoinkin näytettyä mikä todellinen tasoero joukkueiden välillä on. Tauolle lähdettiin lopulta +23 johdossa lukemin 35-58 eli sekä hyökkäys että puolustus alkoivat toimia.

Toinen puoliaika menikin sitten samaan malliin kun toinen erä, eli pidimme Costa Rican nippa nappa yli 10 pisteen per erä ja pystyimme itse takomaan 30 pisteen tuntumaan molemmissa erissä. Tästä ei sinänsä jäänyt sen enempää kirjoiteltavaa, koska tasoero oli niin merkittävä, mutta lopputulos 57-121 tarkoitti, että pääsimme kevyesti tavoitteeseen +64 korierolla.

Ottelun lopputulos tarkoitti myös sitä, että paransimme sijoitustamme hieman ja lähdemme jatkopeleihin sijalta 5 puhtaalla pelillä. Saksa oli käytännössä mahdoton joukkue kiriä, koska heidän korieronsa (+462) oli yli +150 korkeampi kuin toiseksi sijoittuneella Serbialla (+311). Muut meidän edelle päätyneet joukkueet olivat Venäjä (+311) ja Slovenia (+292) eli jäimme lopulta vain 3 pisteen päähän Sloveniasta (+289). Kovin isoa eroa loppuohjelmaan ei kuitenkaan tullut, koska viimeisten jatkoon päässeiden joukkueiden tasoerot eivät ole erityisen merkittäviä.

Suomen joukkueen plussat ja miinukset
+++ Mikko Nousiainen (Erinomainen esitys, vaikka olikin Costa Rican silmätikkuna keräten 10 vapaaheittoa. 26 pistettä, 5 levypalloa, joista 4 hyökkäyslevyjä, 4 syöttöä, 2 riistoa ja 1 blokki eli ns. aktiivinen peli.)
++ Risto Nylund (Penkiltä komeat 16 levypalloa ja päälle 3 syöttöä. Valitettavat 4 menetystä huononsivat sijoitusta, mutta kyllähän kauden ensimmäinen 20,0 arvosana ansaitsee kunniamaininnan!)
+Teermu Korlin (Normaalisti heitot 7/19 ja kolmoset 2/9 olisivat miinuspuolella, mutta molemmat kolmoset tulivat toisen erän alkuun kun joukkue tarvitsi herätystä. Lisäksi 5 levyä, 5 syöttöä, 2 riistoa ja 3 blokkia takakentältä olivat todella jäätävät tilastot.)
- Mikko Torkkeli (Odotin Torkkelilta paljon enemmän penkiltä, mutta 6 pistettä 18 minuuttiin olivat itselleni pieni pettymys. Toki 5 levypalloa ja 4 syöttöä olivat oikein hyvät lukemat.
-- Ei jaeta tällä kertaa
--- Ensimmäisen erän esitys.

From: Lappa

This Post:
22
293816.477 in reply to 293816.475
Date: 9/10/2025 4:27:23 AM
Rakuunat
SM-Koris
Overall Posts Rated:
775775
Second Team:
Dragoons Academy
8. Kierroksen nosto

Ukraina 57-70 Georgia

Paperilla puhtaalla pelillä otteluun lähtenyt Ukraina oli selvä ennakkosuosikki samalla kun Georgia lähti taistelemaan paikasta jatkopeleihin. Georgia lähtikin otteluun höyryämään kotonaan Ukrainan rentoa vastaan, mutta kyllähän lopputulos oli silti iso yllätys. Ukraina aloitti pelin todella vahvasti ja karkasi parhaimmillaan 8 pisteen johtoon, mutta sitten kun Georgia sai juonen päästä kiinni, Ukraina ei oikein missään vaiheessa päässyt enää peliin mukaan. Paha tappio siis Ukrainalle, mutta Georgian ilmiömäinen voittokaan ei lopulta riittänyt vaan joukkue jäi korieron mitalla ulos pudotuspeleistä.

Seuraava ottelu: Sveitsi (5-3)

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella saamme vastaamme Sveitsin, joka onkin meille hyvin tuttu viime kauden EM-kisojen alkulohkosta. Tosin molempien joukkueiden kokoonpanot ovat menneet täysin uusiksi, eli sinänsä vertailu viime kauteen lienee vähän turhaa. Sveitsin managerina toimii Skyzer10, joka on toiminut joukkueen peräsimessä kaudesta 66 alkaen, eli yhtä kokenut manageri kuin allekirjoittanutkin. Tällä kaudella Sveitsi on pelannut kilpailullisissa otteluissa ns. odotusten mukaisesti, eli voittanut kaikki pelit, joissa se on ollut ennakkosuosikki (Venezuela, Paraguay, Senegal, Guatemala ja Puerto Rico) ja hävinnyt kaikki pelit, joissa se on ollut altavastaaja (Kreikka, Portugali, Kroatia).

Isossa kuvassa Sveitsin materiaali on suhteellisen laaja, mutta ei erityisen terävä kärjen osalta. Puhtaita senttereitä ei ole oikeastaan yhtään vaan Sveitsin isot miehet ovat lähtökohtaisesti hieman monipuolisempia hyökkäyspään pelaajia. Toisaalta myöskään korivahteja ei liiemmältä löydy kokoonpanosta. Levypallo-osaamista näyttäisi olevan ihan mukiin menevästi. Joukkueen takakenttä on sitten hieman laajempi ja laadukkaampi ja Sveitsi onkin luottanut vahvasti ulkohyökkäykseensä kauden aikana ja mielenkiintoista nähdä löytyykö sieltä managerilta jonkinlainen kani hatusta vai luottavatko tuttuun ja turvalliseen.

Seuraa heitä

Cornel Marcelli (PG/SG): Sveitsin pääsarjassa kohtuu isoilla minuuteilla, joskin aika heikoilla tilastoilla, esiintynyt takamies on ollut kauden aikana Sveitsin hyökkäyksen sielu tehden 18,4 pistettä per ottelu. Kolmosuhkaa ei tosin erityisesti löydy, eli ottaa pääosin puolimatkan hypäreitä. Ehkä myös vähän "määrä korvaa laadun" heittäjä.

Danilo Tavanti (C): Sveitsin ylivoimaisesti paras ja tärkein levypallopelaaja on myynnin jälkeen ollut suorastaan rapakunnossa. Hänen panoksena tulee olemaan todella tärkeä Sveitsin puolustuspelin kannalta, joten seuraan mielenkiinnolla millaisessa kunnossa Tavanti pääsee peliin. Siirtyi noin viikko sitten Puolan nelosdivariin kun sitä ennen pelasi isoja minuutteja Sveitsin pääsarjassa.