Kiitos taas mainiosta avauksesta, näitä on kyllä mukava lueskella.
Muutama ajatus sarjan(vain Mahti kasista) jo alettua ja juuri ensimmäiset pelit vilkaisseena:
Sarja tulee olemaan mielestäni todella tasainen. Meikäläisen olemattomilla näkemyksillä/taidoilla sanoisin, että voisin nostaa 5 mestaruus suosikkia ja en osaa yhtään arvioida kuka näistä olisi kaikkein vahvin. Sen verran voin vielä todeta, että en omaa joukkuetta rankkaa tähän viiden sakkiin ja pahasti pelkään, että ilman vahvistuksia tai ainakin yhtä vahvistusta, meidän jengi taistelee lähinnä sijoista 6.-8..
Voin myös myöntää, että kyselyyn vastasin tavoitteeksi sarjassa säilymisen ja siirtolistoilla olen pariin otteeseen vieraillut mutta toistaiseksi tuloksetta. Etenkään alkukaudesta en usko, että me juurikaan pelejä tullaan voittamaan ja vaikka nyt joku hätäapu saataisiin naarattua, niin tuskin tällä kaudella kuitenkaan tullaan pleijareihin pääsemään, sen verran laadukkailta muiden joukkueet vaikuttavat. Muistaakseni myös aika monella joukkueella on treeni junnuille menossa ja sitä kautta me ei tulla eroa näihin joukkueisiin saamaan kauden vanhetessa mutta iäkkäämpiin rostereihin vähän saadaan loppu kaudesta mahdollisesti eroa kiinni omalla treenillä.
Tällaisia ajatuksia täällä ensimmäisen kierroksen jäljiltä ja lyhyesti voisin todeta, että jokaisen voiton otan kyllä kiitollisena vastaan mutta vahvasti epäilen, että tällä kaudella meidän voitot ovat melko harvassa.
Pitäisi varmaan jo siirtää enemmän katseita naapurilohkoon ja arvioida kuinka realistista on selvitä hyvin todennäköisestä karsintapelistä.
No sen verran vielä, että kun mainitsin omasta mielestäni viisi mahdollista mestari kandidaattia, niin lienee syytä ne paljastaa. Eli, vielä toisin vääntäen, niin uskoisin meidän, Nortin ja Tapanilan vääntävän tippumisesta/karsinnasta. Toki Nortti vaikuttaa tällä hetkellä heikoimmalta jengiltä ja Tapanilan rankkaan meidän yläpuolelle, siksi ilman vahvistuksia lähtisin veikkaamaan meille sijaa 7 tämän kauden pelien loputtua.
No mutta ei muuta kuin onnea kaikille tasapuolisesti kauteen!